Aina ei selvästikään ihminen itse tiedä, mitä tarvitsee ja mikä on hyväksi. Loma, joka vietetään ilman älylaitteita ja turhia puheita lomakeskuksen antamissa asuissa ei kuulosta sellaiselta, mitä itse valitsisin, mutta varmaan juuri siksi se tulikin tarpeeseen.
Pitkähköksi venähtänyt joululomani päättyi tammikuun puoleenväliin. Viimeinen lomaviikko alkoi kaksiöisellä kylpyläreissulla Tukholman Yasuragiin. Poikaystäväni vieraili viime keväänä omin nokkinensa japanilaistyylisessä Yasuragissa ja oli suurena Japanin ystävänä myyty ja halusi viedä minutkin kylpemään. Minua ei ole kovin vaikea houkutella esimerkiksi kylpylälomille, joten lomantarpeisena vähä vaan näivettävän ja näännyttävän vuoden jäljiltä olin niin sanotusti valmiiksi vaatteiden alla uimahousuissa kylpylälomaa odottamassa. Pitkähköksi venähti myös tämän postauksen kirjoittaminen, mutta sain tasaiseen tahtiin niin paljon kyselyitä tästä paikasta ja sen käytännöistä, että viiiiimein taistelin tämän maaliin.
Yasuragi sijaitsee siis Tukholman lähiössä bussimatkan päässä keskustasta. On hauskaa, miten muutamien kymmenien metrien päässä kylpylästä näkee vain metsää. Ei ikinä uskoisi, että puiden takana lyhyen polun päässä on ylellinen kylpylä. Metsään johdattelevat japanilaisportit ehkä vähän pistävät silmään, mutta noin muuten ohi kulkiessa soittaisin apua ja juoksisin pakoon, jos joku alkaisi houkutella poikkeamaan polulta metsän puolelle ylelliseen kylpylään tutustumaan.
Mutta kun kylpylä puiden takaa ilmestyy ja sinne astuu sisään, ei pakoonjuoksu käy enää mielessäkään. Mietin jo pelkän resepsuunin nähtyäni, että minut pitänee kantaa täältä ulos lähdön koittaessa. Jotenkin todella leppoisa ja kiva tunnelma heti alkuunsa! Tunnelma vain parani, kun hotelliin pääsi sisään. Respasta sai yukata-aamutakin. Uima-asut ja sandaalit sai itse koon mukaan valita koreista. Yasuragissa nimittäin pukeudutaan koko ajan, siis aivan kaikkialla, yukata-takkeihin ja sandaaleihin. Myös uima-asut tulevat talon puolesta, yhtenäisen ja harmonisen tunnelman varmistamiseksi. Se tuntui etukäteen ahdistavalta: olin vakuuttunut, etten varmastikaan mahdu annettuihin vaatteisiin. En tossuihin, en uimahousuun, en aamutakkiin. Siinä sitten piukeissa pukimissa yritän eteerisesti rentoutua, aiheuttaen pahaa mieltä itselleni ja muille. Huoleni oli turha, kokoa riitti ja kaikki oli mukavaa, sillä siitähän siis on nimenomaan kyse: minä olen suloisen pyöreä ja ihanannäköinen, mutta vaatteet voivat olla vääränkokoisia.
Uimahousut muuten sai myös pitää ja se oli ihanaa – uimahousujen materiaali oli ihanan pehmeää polyesteriä. Ei sellaista kahisevaa tai jopa karkeaa tuulipukukangasta, mitä uimashortsit yleensä. Sandaalit ja takit piti palauttaa, mutta takin olisi voinut ostaa hotellin kaupasta noin viidellätoista eurolla.
Yhtenäinen pukeutuminen teki muuten lomalle ihmeitä: ei ollut ulkonäköpaineita, kun kaikki näyttivät samalta, samalla tavalla loman pölläyttämiltä ja leppoisilta ja jotenkin ihanalta. Vähän samaan tapaan kuin puku tai uniformu tekee kenestä tahansa komeamman. Jotkut olivat pukeneet yukatan alle omat vaatteensa, mikä paitsi näytti hassulta myös tuntui oudolta. Itse pidin yhden illan takin alla t-paitaa, koska väsyneenä palelin, mutta se tuntui ahdistavalta. Takki ja t-paita takertuivat toisiinsa ja vaate ei asettunut päälle. Toki olen tässä suhteessa taas hieman poikkeus: olen kuullut joidenkin pitävän läpi talven pitkiä kalsareitakin housujensa alla. Itse saan näppylöitä pelkästä ajatuksesta, enkä ole edes omistanut pitkiä kalsareita varmaan kymmeneen vuoteen.
Eikä kuulkaa se ylhäältä käsin määrätty, yhtenäinen kylpyläpukeutuminen vielä mitään. Kylpylän yleisissä tiloissa ei myöskään saa käyttää puhelinta tai muitakaan ruudullisia laitteita! Se kieltämättä oli etukäteen vähän ahdistavaa: millä täyttäisin tämän tyhjän aikani, tallentaisin ajatukseni ja ennen kaikkea kuvaisin jokaisen nurkan kylpylästä, joka muuten on juuri niin somepäivityksiin sopiva ja kuvaamaan houkutteleva kuin esimerkiksi kylpylän somekanavista voi kuvitella. Yllättävän nopeasti pääsin kuitenkin puhelimettomuudesta yli ja eteenpäin. Oli ihana vain lillutella ja kölliä altaassa, luopua ajantajusta ja ympäröivästä maailmasta. Aterioille mennessäkin oli yllättävän luontevaa jättää puhelin huoneeseen (en tiedä, olenko käytännössä ikinä käynyt ravintolassa annoksia kuvaamatta). Hieman paheksuvasti mulkoilin viereisen pöydän asiakkaita, jotka puolisalaa näpyttivät ravintolassa puhelimiaan. Tarkalleen ottaen ravintoloissa puhelimet eivät tainneet oikeasti olla kiellettyjä, mutta minusta ainakin oli kiva pitää ruudutonta tunnelmaa yllä (paitsi viimeisen aamun aamiaisesta halusin äkkiä napata muutaman kuvan, koska aamiainen oli todella kiva).
Pakko tosin sanoa, että altaissa rentoutuessani päähäni tulvi hirveästi ajatuksia, kysymyksiä, ratkaisuja ja uusia reittejä omaan henkiseen kasvuun, luovaan työhön ja herraties mihin yhteiskuntarakenteisiin liittyen. Sellaisia ajatuksia, joita varmaan arjessakin tulisi enemmän mieleen, jos ei tuijottaisi kaikkea vapaa-aikaansa miten joku reagoi siihen, että rakennekynsitaiteilija rakentaa kynnen päälle aamiaispöydän pienoismallin avattavalla croissanttilaatikolla. Niitä heränneitä ajatuksiani olisin halunnut talteen johonkin, mutta mihinkäs taltioin, kun edes muistivihkoa ei ollut taskussa. Aioin kyllä ottaa sellaisen mukaan, mutta en muistanut.
Samalla ns. ”uuteen kulttuuriin tutustuessa” oppi jotenkin päästämään irti siitä, että tunnen itseni tyhmäksi. Yasuragin käytäntöihin kuului, että ihmiset peseytyivät tullessa ja lähtiessä meditatiivisesti pienellä puujakkaralla istuen, pienellä puukiululla vettä päälle kaataen. Käytännössä vähän samalla tavalla kuin Suomessakin monissa mökkisaunoissa tehdään, ei siis tavallaan mitään ihmeellistä. Yasuragissa tämä kaikki toki tapahtui niin, että vesikiulu täytettiin vieressä olevasta suihkusta, jolla olisi voinut peseytyä myös käytännöllisemmin ilman tätä välivaihetta. Mutta totta se oli, meditatiivinen kiululla peseytyminen oli ihanaa ja lopulta jotenkin yksi suosikkiasioistani! Sai läträtä ja läikyttää ja samalla meditoida. Ihanaa!
Majoituspakettimme hinta sisälsi myös kaikki syömiset paikan päällä, eli myöskään lompakkoa tai oikeastaan mitään huonekorttia ja vesipulloa kummempaa ei tarvinnut pitää mukanaan huoneesta poistuessa. Nekin kulkivat mukana asuun kuuluvassa kangaspussukassa. Tunnelma oli niin harmoninen, että välillä mietin avainkortin jättämistä oven ulkopuolelle – ei tarvitsisi sitäkään kanniskella, eikä näin leppoisassa paikassa kukaan nyt varmaan ryöstäisi omaisuuttakaan vaikka oven auki saisikin.
Ja kyllä vain sielu lepäsi! Olen viime aikoina katsonut kaikki internetin videot capybaroista eli vesisioista. Capybarat viihtyvät vedessä ja eläintarhaympäristöistä löytyy valtavasti kuvia ja videoita ylväs ja oman arvon tunteva ilme kasvoillaan puisiin saaveihin ahtautuneista vesisioista. Myös suuremmat, sitrushedelmillä höystetyt höyryävän kuumat altaat saavat capybarat hyrräämään. Jos en jo muutenkin, niin viimeistään Yasuragin huumaavan kuumissa ulkoaltaissa kököttäessäni tunsin itseni Capybaraksi. Vain sitrushedelmät puuttuivat, vaikka kaikenlaisia hedelmiä tosin olikin jatkuvasti tarjolla teehuoneessa. Kuulemma niitä ei kuitenkaan ollut tarkoitus kantaa altaaseen, ei edes capybaramaisten olosuhteiden luomiseksi.
Sekin oli Yasuragissa ihanaa, että kylpyläosastoa ei oltu tarkoitettu minkäänlaiseen urheiluun! Kotimaisissa kylpylöissä ja uimaloissa on aina läsnä jonkinlainen mahdollisuus kuntouintiin ja sitä kautta herää aina vähintään pieni velvollisuus hiukan urheilla, vaikka ei todellakaan halua. Mutta Yasuragissa tällaiseen ei ole minkäänlaista mahdollisuutta. Altaat ovat niin matalia, että jalat ylettyvät pohjaan väistämättä (ja pääkin pysyy silti veden pinnan yläpuolella, heheheh). Jo mainitsemani ihanat ulkoaltaat olivat niin matalia, että niissä piti istua, mieluummin makaavasti löhöillä. Vain yhdessä sisäaltaassa uiminen on teknisesti mahdollista, mutta ei tarpeellista sielläkään. Enemmän tällaista, vähemmän kuntouintia, sanon minä. Vaikka toki vähän kyllä mietin, että voisin alkaa taas uida. Toisaalta voisin myös hankkia ajokortin, opiskella logistiikka-alaa, alkaa harrastaa LVI-asennusta, ottaa kaulatatuoinnin ja tehdä vapaaehtoistyötä ja pestä öljyn saastuttamia merilintuja. Näistäkään mitään en ehkä tee, vaikka voisin.
Kerrankin altaiden vesi oli myös riittävän lämmintä. Ulkoaltaissa hetken verran luuli kiehuvansa, mutta sitten vain suli nautiskelemaan edellämainittujen capybarojen tavoin. Sisäaltaat olivat ehkä viileämpiä, mutta ihania nekin. Löytyi toki myös kylmäaltaita, mutta niissä kävin vain vähän kankeita nilkkoja uittamassa. Armas matkaseurani lillutteli niissäkin moneen kertaan pitkät tovit, mutta minä sillä lailla vihaan kylmää, että en nauttisi todennäköisesti edes jälestä tulevasta euforiasta. Allasosastolla oli yleisesti ottaen juuri niin tunnelmallista ja harmonista kuin kuvittelisi, jopa runsasväkisimpinä aikoina. Välillä puheensorina yltyi liikaa (minkä tietysti pitäisi olla hiljaisessa tilassa mahdotonta), mutta silloinkin henkilökunta kiersi ystävällisesti kilisyttelemässä tuulikelloa ja muistuttamassa hiljaisuudesta. Yleisesti kaikkia, ei ketään yksittäisiä pahantekijöitä, vaikka ehkä tarvetta olisi ollutkin. Yasuragihan on tosiaan tarkoitettu aikuisvieraille, lapsien tuominen kylpylään on mahdollista vain satunnaisina erikoispäivinä.
Minähän olen sillä lailla kielitaidoton ihminen, etten todellakaan puhu kolmea ulkoaopittua lausetta enempää ruotsia (ne ovat ”är du galen”, ”filmen Casablanca börjar” ja ”sommaren är kort”) enkä erityisen kernaasti edes englantia. Tuntuu aina jotenkin maahanmuuttovastaiselta puhua kriittisesti siitä, että puhutaan muita kieliä kuin Suomea, mutta puhun silti! Yasuragissa nimittäin oli jotenkin valloittavaa huomata, että kaikissa opasteissa pääkielenä oli ruotsi – joitain yksittäisiä kohtia oli myös englanniksi. Vaikka kylpylässä epäilemättä käy myös muun kuin ruotsinkielisiä vieraita, ei monikielisyyteen ollut kovin suuria paineita. Palvelua toki sai aina oikein sujuvalla ja ystävällisellä englannilla, muita kieliä en kysynyt, mutta ehkä ymmärrätte mitä tarkoitan. Suomessa tuntuu, että jokaikisen lähipullapuodinkin työ- ja viestintäkieli on nykyisin varmuuden vuoksi englanti, että varmasti ihan kaikki aina ymmärtävät. Kerran todistin työpalaveria, jota käytiin vaihtelevan innokkaasti englanniksi. Lopulta puolen tunnin jälkeen joku anteeksipyytävästi kysyi suomeksi, että jos se vain ihan varmasti kaikille sopii, niin voisimmekohan ehkä puhua suomea kun kaikkien läsnäolevein äidinkieli on ymmärtääkseni suomi ja se tuntuisi jotenkin vähän luontevammalta. Että tosiaan joo, ehkä voisimme enenevissä määrin puhua pääasiassa Suomea ja tarvittaessa muita kieliä. Vähän tästä muuten nerokas Janne Saarikivi kirjoitti taannoin Hesariin esseen (ja on puhunut toki usein ennenkin), etsikää se käsiinne.
Suuriruokaisena ja ruuan ystävänä olin tietenkin huolissani, että joutuuko olemaan nälissään. Kylpylä on metsän keskellä, lähimpään kauppaan on matkaa eikä hotellista ole sillä lailla tarkoitettukaan poistuttavan kesken kaiken. Siellä olen hintaan sisältyvien aterioiden armoilla ja aterioiden välissä hiipivää nälkääni joudun hedelmäbuffetilla paikkaamaan. Kaikki ruoka hotellissa oli hyvää ja ravintoloita oli useampia: erityisesti sushiravintola Nagi oli erinomainen ja meitä palvellut tarjoilija aivan ihana ja hurmaava. Muhkeiden aamiaisten ystävänä olin myös todella tyytyväinen aamiaistarjontaan: oli perinteistä hotelliaamiaista raikkaalla otteella sekä ymmärtääkseni hyvinkin autenttinen japanilaisaamiainen riiseineen päivineen. Tosi hyvää ja mukavaa kaikki! Vain Juhlava Ilallis Ravintola Minamo oli jonkinmoinen pettymys: ravintola selvästi halusi antaa ymmärtää olevansa aika fiini. Ongelma oli ehkä just siinä: jos haluaa olla fiini ja parempi ravintola, pitää oikeasti olla. Jos olisi oltu maanläheisen rentoja ja leppoisia, en olisi odottanut ruualtakaan niin suuria kuin nyt odotin. Mutta siis mitään varsinaista vikaa ei ollut missään, mielelläni söin ja viihdyin. Mutta ehkä ihan vähän tunnelmaa syö se, jos tulee ohjatuksi pöytään, joka keikkuu oikein pontevasti pelkästä ajatuksesta. Keikuntaa oli toki yritetty korjata pahvinpaloilla ja vielä läsnäollessammekin servettitupoilla, mutta eipä korjaantunut. Saimme toki siirron ei-keikkuvaan pöytään, mutta ehkä meidät olisi voinut suoraankin ohjata pöytään, joka ei keiku, kun sellainen vieressä oli vapaana. Aamiainen oli hotelliympäristölle tyypillisesti buffet, mutta mielestäni selkeästi keskimääräistä parempi. Perinteisen aamiaisen lisäksi oli tarjolla myös japanilaishenkistä versiota aamiaisesta. Pidin!
Ja siis vielä täsmennyksenä: nälissään ei tosiaan tarvinnut olla. Otimme tosin Tukholman keskustasta lähtiessämme evääksi kaksi pussia sipsejä, jotka tulivat kaikki syödyksi. Myös hedelmätarjoilua hyödynsimme pontevasti. Ruoka oli hyvää ja sitä oli tarjolla sopusuhtaisesti. Aika moni varmaan on myös minua pieniruokaisempi ja pärjää ilman eväitä. Mutta eipä vara venettä kaada. Oli muuten sykähdyttävä näky köllöttää illan pimeydessä kuumassa ulko-altaassa ja nähdä, kuinka puiden takaa aivan lähellä merta halkoi risteilylaivat kaikessa valaistuksessaan.
Yasuragi-vierailuun sisältyi myös pitkä lista vapaaehtoista yhteisohjelmaa, jota aikataulun mukaan rullattiin läpi päivän: oli lyhyempää ja pidempää, haastavampaa ja kevyempää yhteisohjelmaa. Itse osallistuin japanilaiseen radiojumppaan, joka on kuulemma japanissa vielä satavuotisen historiansakin jälkeen hyvin suosittua. Radiossa lähetetään kai parikin kertaa päivässä ohjattu jumppa, ja sitten kaikki jumppaavat: vauvat, vaarit, työssäkäyvät ja koululaiset. Se oli hauskaa! Osallistuin myös äänimaljarentoutukseen. Olen kokenut sen kerran ennenkin, ja suhtaudun äänimaljarentoutukseen innostuneen positiivisesti. Valitettavasti en vain ole kokenut minkäänlaisia värinöitä tai muita äänimaljoihin liitettäviä erityispiirteitä. Toki lepääminen, jopa nukahtaminen, rauhallisessa ympäristössä ohjatusti jo itsessään tekee ihmiselle aika usein hyvää. Poikaystäväni kävi myös haastavammissa voimisteluissa ja joogatilaisuuksissa, mutta niihin en itse kankeana ja raihnaisena uskaltautunut. Yasuragista olisi myös lisärahalla saanut erilaisia hoitoja ja hierontoja, mutta ne olivat Yasuragissa oikeastaan ainoa asia, jotka tuntuivat kohtuuttoman kalliilta ja rahastukselta.
Kaiken kaikkiaan en tältä kahden yön reissultamme keksi mitään oikeaa moitittavaa: oli vilpittömästi rentouttavaa ja levollista. Arjesta todella irtautui, eikä vain ruuduttomuuden vuoksi, vaan myös paikan vuoksi. En enää muista, mitä reissumme kaiken kaikkiaan maksoi, mutta pidän kokonaisuutta hyvin kohtuuhintaisena. Aterioiden sisältyessä hintaan ehkä jopa edullisena. Matkakulut tietty lisäävät reissun hintaa, mutta se on matkailussa lähes poikkeuksetta vastaantuleva ongelma, ellei matkusta vain kotikaupungissaan. Suosittelisin Yasuragia innolla kaikille, mutta saamieni instaviestien ja minglaustilaisuuskeskustelujen perusteella kaikki ovat innoittaminani lähdössä kylpemään jo muutenkin.
